Luke
Kathy istui keittiönpöydän ääressä hiljaisena. Hänen
kulmansa olivat kurtussa ja hän selvästikin mietti jotain ankarasti.
”Tuo haava…” hän sanoi lopulta ja osoitti silmäkulmaani.
”Olen saanut pahempiakin”, virnistin hänelle. Kathy ei
kuitenkaan näyttänyt siltikään vakuuttuneelta.
Hän naputti sormiaan hermostuneena pöydän pintaa vasten.
Jestas hänellä oli kapeat sormet. Ne näyttivät maidon vaaleilta tummaa pöytää
vasten. Hänen katseensa siirtyi vähän väliä kattoon, yläkertaan jossa
vierashuone oli.
”Hän selviää kyllä”, sanoin ja työnsin itseni irti seinästä.
Hitto vieköön, tullessani kotiin en todellakaan osannut odottaa tällaista
vastaanottoa, aivan kuin olisi tullut suoraan hautajaisiin. Oli odottanut, tai
ainakin todella toivonut, että Kathy olisi hypännyt suoraan syliini ja olisin
kantanut hänet yläkertaan ja jatkanut siitä mihin olimme viime iltana jääneet.
Tosin se ei kuitenkaan olisi nyt järkevää, eikä Kathy todellakaan tainnut olla
sillä tuulella. Ja minun oli pakko puhua Ethanin kanssa niin pian kuin suinkin.
Mutta kuitenkin vasta kohta...
En kestänyt enää vaan kiersin naisen taakse ja kiedoin
käteni hänen ympärilleen.
”Selvisithän sinä hengissä täällä”, mutisin hänen niskaansa.
Kathy tuhahti ja käännähti nopeasti ympäri.
”Mutta entä jos-”
En antanut naisen edes sanoa typerää väitettään loppuun vaan
painoin hänen huulilleen rajun, lähes epätoivoisen, suudelman.
Ethan
Saatuani Ninan haavat puhdistettua sidoin ne varovaisesti. Ninan
hengitystä hädin tuskin kuuli, mutta sentään hänen rintansa kohoili tasaisesti.
En voinut olla ajattelematta mitä hänelle olisi käynyt jos
olisin tullut myöhemmin. Liian myöhään.
Minun ei kauaa tarvinnut odottaa, kun Kathy ja Luke
seisoivat taas oven suussa. Luke oli aistinut, että olin valmis.
Kathy ryntäsi suoraan sängyn viereen ja polvistui lattialle.
Hän otti Ninan käden varovaisesti omaansa. Käännyin katsomaan Lukea kääntäen
katseen hitaasti pois Ninasta.
”Sinulla oli asiaa?”
Luke nyökkäsi jäykästi ja osoitti käytävään.
Hiukan epäröiden jätin Ninan kahden Kathyn kanssa. Ehkä Nina kestäisi hetken ilman minua.
Hätkähdin omaa ajatustani. Tottakai Nina selvisi ilman
minua. Eihän hän edes tiennyt minusta. Jostakin syystä en kuitenkaan halunnut jättää häntä yksin.
”Keskittyisitkö hetken, niin pääset takaisin Ninan luokse?”
Luke kysyi piikittelevästi. Hänen kasvoillaan ei kuitenkaan ollut merkkiäkään
vitsailusta.
”Et arvaakaan mihin päädyin”, Luke sanoi välittämättä
mulkaisustani.
Käänsin katseeni Lukeen. Pääni tuntui kääntyvän jatkuvasti vierashuoneen
suuntaan.
”No kerrotko jo?”
”Melkein heti kun olit lähtenyt, pääsin yhden vampyyrin
jäljille ja se johdatti minut suoraan käärmeiden pesään.”
”Tiedät missä niiden majapaikka on?” kysyin lähes
järkyttyneenä.
Luke nyökkäsi. ”Johdatti minut suoraan sinne.”
”Ansa?”
”Luulenpa että vain kokematon. Tajusi seuraamiseni liian
myöhään”, Luke sanoi päätään pudistaen.
”Siltäkö sait tuon?” kysyin nyökäten hänen haavaansa kohti.
”Jep. Onneksi ei pitänyt metakkaa, olisi voinut käydä
hullusti”, Luke murahti.
”No, mutta mitä tehdään niiden kanssa?” kysyin. ”Emme me
pärjää niitä vastaan yksin.”
”Rick voisi olla hyvä apu. Varsinkin jos hän liikkuu
edelleen sen Anthonyn kanssa”, Luke sanoi hieroen hiukan ohimoaan.
”Meitä olisi neljä. Riittääkö se?” kysyin hiukan epäilevänä.
”Sen on pakko riittää. He ovat lähimmät ja tiedät säännöt”,
Luke murahti. ”Enkä pidä ajatuksesta että tänne tulisi paljon vieraita
demoneja. Ja veikkaan ettet sinäkään, ainakaan nyt.”
”En halua ottaa riskiä”, totesin nyökäten jäykästi. Kaikki
demonit eivät eläneet niin kuin me. Kaikki eivät olleet demoneita, jotka eivät käyttäneet ihmisiä
ravinnokseen.
”Rick ja Anthonykin voivat olla jo melko vaikeita laittaa
kuriin kun Kathy ja Nina ovat täällä, joten kuvittele jos heitä tulisi enemmän…”
Luke totesi ja pelkkä kuvitelma sai hänet vapisemaan raivosta ja kädet puristumaaan nyrkkiin.
”Tehdään vain selväksi ettei Kathyyn ja Ninaan ole
koskemista”, sanoin. ”Kuinka nopeasti saat Rickiin yhteyden?”
”Niin nopeasti kuin puhelimella saa”, Luke murahti kaivaessaan puhelinta housujensa taskusta.
”Okei… hyvä… haittaako jos minä…?” kysyin ja osoitin olkani
yli vierashuoneeseen
Luke vilkaisi minua puhelin korvalla näyttäen hiukan
yllättyneeltä.
”Toivoton tapaus…” Kuulin Luken mutisevan. Olin
näpäyttämässä jotain viisasta takaisin, mutta Rick tuntui vastaavan juuri
sopivalla hetkellä, ja annoin asian olla.
”Hei Rick, pitkästä aikaa… Olisi pieni pulma…”
Minä vetäydyin nopeasti takaisin vierashuoneeseen ja istuin
sängyn viereen ja hymyilin kireästi Kathylle. Tästä ei tulisi helppoa.
jatkuu
A/N: Noniiin, nyt kun on syysloma niin sainpa vihdoin kouluhommilta jatkettua kirjoittamista. Ihana huomata, että edellinen osa oli saanut paljon kommenttia ja suurimman osan toiveet jatkosta ovat täyttymässä. On aina virkistävää saada tietää mitä muut odottavat tapahtuvan. Muistakaa kommentoida :D Niin ja semmonen toive tuli mieleen että kommentoijat voisi käyttää jotain nimimerkkiä ettei siellä olisi miljoona anonyymiä aina peräkkäin. Kiitos! :)
