sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Fuksianpunainen pioni

Osa 18


”Älä viitsi. Sinähän pelastit minut juuri, joten tuskin toivot että kuolisin heti. Pitäisit minut elossa kuitenkin”, totesin. Tiesin että Ethan oli oikeassa. Minun kuuluisi pelätä, ehkä minä pelkäsinkin. Uskoin kuitenkin olevani turvassa, sillä Kathykin oli yhä elossa.
”Olenhan minäkin pärjännyt”, Kathy sanoi Ethanille, vahvistaen ajatustani.
”Mutta olit aluksi lähes kuoliaana pelosta”, Ethan totesi virnistäen ärsyttävästi.
”Se johtui vain siitä, että Luke oli täysi idiootti”, Kathy murahti takaisin. Hän ei ainakaan näyttänyt yhtään pelästyneeltä väitellessään demonin kanssa.
”Kiitos vaan kohteliaisuudesta”, totesi hiukan huvittunut ääni. Hätkähdin hiukan miehen yllättävää ilmestymistä. Oletin hänen olevan Luke. Hän seisoi aivan Kathyn takana.
Kathy pyöräytti silmiään ja käännähti hiukset heilahtaen kannoillaan, seisten kasvokkain Luken kanssa, tai no, Kathy joutui taivuttamaan päänsä reilusti takakenoon nähdäkseen edessään olevan miehen kasvot.
”Älä väitä ettet muka ollut”, Kathy sanoi tökäten miestä rintaan. Mies ei reagoinut mitenkään.
”Itse olit hankala”, Luke murahti takaisin.
”Noniin kyyhkyläiset”, Ethan korotti ääntään kinastelun yli.
Kathy ja Luke mulkaisivat häntä yhtä aikaa.
”Turha yrittääkään kieltää sitä”, Ethan sanoi nauraen. ”Tiedän kyllä mitä te kaksi teette joka ilta.”
”Jos et nyt pistä turpaasi kiinni, niin sitten minä teen sen”, Luke murahti silmät leimuten Ethanille. Huomasin Kathyn kuitenkin virnistävän hiukan.
He tuntuivat kaikki aivan normaaleilta. Tai Kathyhän oli normaali, mutta Ethan ja Luke… mitä nyt poksahtelivat sinne tänne, ja olivat normaalia kookkaampia, mutta muuten heissä ei tuntunut olevan mitään eroa normaaleihin ihmisiin verrattuna.
”Ja mitäs jos en?” Ethanin ääni oli muuttunut härnääväksi.
Heitin varovaisesti jalkani sängyn laidan yli. Hiukan täristen nousin seisomaan. Huomasin Kathyn vilkaisevan minua huolissaan, mutta kumpikaan miehistä ei huomannut mitään.
”Sinä lennät täältä kotiisi. Sinä olet oikeasti tainnut muuttaa tänne”, Luke sanoi ja kuulosti ärsyyntyneenä. ”Menisit kotiisi.”
”En varmasti mene.” Ethanin ääni oli jyrkkä. ”Mihin sinä olet matkalla?” hän kysyi äkisti minulta tajutessaan että olin kävelemässä, tosin melko haparoivilla askeleilla, kohti huoneen ovea.
”Kunhan ajattelin vain…” aloitin, mutta Ethan osoitti sänkyä.
”Takaisin niin kuin olisit jo. Et sinä voi tuossa kunnossa lähteä haahuilemaan ympäriinsä”, Ethan totesi käskevästi.
”Sinä et minua määräile”, ärähdin. En ottanut askeltakaan palatakseni sänkyyn. Tuijotin Ethania vihaisesti, millä oikeudella hän kuvitteli määräilevänsä minua.
Huomasin Kathyn ja Luken katsovan kiinnostuneina minun kapinaani demonia vastaan.
”Jos olisin sinä, pistäisin jalkoihini vauhtia”, Ethan ärähti.
Minä nostin leukaani mielenosoituksellisesti ja tuijotin tiiviisti Ethania.
Kathy tirskahti hiukan. Tiesin hänen tuntevan tämän Ninan. Itsepäisen ja kapinoivan, jota edes demoni ei saisi kääntymään.
Ethan näytti hetken hämmentyneenä. ”Nyt heti”, hän murahti selvittyään hämmennyksestä.
Minä käännähdin ympäri ja marssin ovesta käytävälle. Kuulin Ethanin murahtavan vihaisena takanani.
Käännyin oikealle ja kuljin ovien ohi kunnes tulin portaille.
”Täällä sitten liikkuu kolme muuta demonia, jotka ovat hiukan erilaisia”, kuulin Kathyn äänen. Hän käveli vierelleni kun aloin laskeutua portaita.
”Pitäisikö minun pelätä vai?” kysyin uhmakkaasti. Kathy vilkaisi minua nostaen toista kulmaansa.
”Kyllä…” hän sanoi lopulta.
”Miten he ovat erilaisia?” kysyin. Käteni liukui puisella kaiteella laskeutuessani portaita.
”No… ne eivät ole tottuneet yhteiseloon ihmisten kanssa”, Kathy totesi. ”Sen takia kannattaa pysyä poissa kellarikerroksesta. Tosin, eihän se ole varmaa että ne pysyvät siellä…”
Yhtäkkiä Luke ilmestyi portaiden alapäähän. Minä meinasin lentää nurin kavahdettuani taaksepäin.
”Ettekö oikeasti voisi pysyä yläkerrassa. Ne kolme eivät tule sinne, mutta jos lähdette harhailemaan ilman minua tai Ethania… todella toivon että ehdimme ajoissa väliin”, hän mutisi silmät tummina. Kuulin Kathyn huokaisevan raskaasti.
”Älä viitsi, tiedät hyvin, etten pidä lukittuna olemisesta. Minä tarvitsen tilaa”, Kathy sanoi vakaasti.
”Sinulla on koko yläkerta tilanasi. Sen pitää riittää. Toistaiseksi”, Luke sanoi virnistäen.
Minä kohotin kulmiani. ”Miksi on niin vakavaa, jos ne kolme sattuisivatkin tulemaan käytävällä vastaan? Ei tämä nyt niin iso talo ole, että emme muka koskaan näkisi heitä.”
Luke katsoi minua hetken kuin tärähtänyttä. ”No jos haluat kuolla niin ole hyvä vaan, mutta vakuutan että Ethan ei pitäisi siitä.”
Kuolla? Minä kun luulin että olin turvassa. ”Ovatko ne murhaajia?” kysyin, enkä voinut peittää pelkoani.
”Loistavaa, kiitos Luke”, Kathy sihahti. ”Tule Nina, meidän täytyy varmaan jutella huoneessani. Kahdestaan.”
Kathy mulkaisi Luke ennen kuin kääntyi portaissa.
Seurasin häntä hämmentyneenä takaisin yläkertaan.
”Ovatko ne oikeasti tappajia?” kysyin Kathyltä. Kuulin tämän huokaisevan.
”Ovat ne”, hän myönsi avatessaan yhden huoneen oven.
Minä hengähdin. ”Huh… Johan on… Entä… Ethan ja Luke?” kysyin hiukan varovaisesti.
Huomasin Kathyn pudistavan päätään. ”Ei he ovat… lähes ihmisiä. Joten ei hätää, voit aivan rauhassa ihastua Ethaniin”, Kathy totesi virnistäen.
”Hyi, älä viitsi”, murahdin. ”Minä semmoisen määräilijän kanssa? En todellakaan.”
”Sanot vaan”, Kathy totesi virnistäen.
Minä puuskahdin. ”Usko pois. Minä en retkahda siihen nuijaan. Vaikka hän pelasti minut”, totesin varmana.
Kathy vilkaisi minua kohottaen toista kulmaansa. ”Usko pois, ei minunkaan ollut tarkoitus Luken kanssa…”
Kathy hiljentyi kesken lauseen ja punastui.
”Mitä?” kysyin naurahtaen. ”Mitä teidän kahden välillä on?” jatkoin kiinnostuneena. Kathy puri hetken huultaan mutta huomasin hänen hymyilevän.
”Voi ei, minä tunnen tuon ilmeen”, totesin enkä voinut olla kikattamatta.
”Tiedän”, Kathy huokaisi ja kaatui sängylle. ”En vain voi sille mitään. Hän vain on niin… vastustamaton…”
Minä virnistin hiukan. Oli jo aikakin. ”Noh, kerro lisää”, sanoin ja vääntäydyin mahalleni sängylle. Katsoin Kathyä odottavasti.
”En tiedä… se tapahtui niin kuin vahingossa”, Kathy mutisi ja hypisteli paitansa hihaa.
”Satuitte sänkyyn ja hups, ihastuit häneen?” kysyin ja heiluttelin jalkojani. En oikeastaan tainnut edes tarkoittaa sanojani, sillä tiesin, ettei Kathy ollut miehille mikään helppo saalis. Kathyn ilme kuitenkin paljasti että olin osunut oikeaan.
”Oikeasti?” rääkäisin. Miten tämä oli mahdollista?
Kathy mulkaisi minua. ”Älä huuda. Sanoinhan että se oli vahinko. Ja sitten… sen jälkeen… no… en voi sanoa että ihastuin mutta…”
Katsoin Kathyä ja tiesin, että hän yritti vain vakuuttaa itseään. Minulle hänen oli turha edes yrittää esittää mitään.
”Voi Kathy…” huokaisin lopulta, kun Kathy oli tajunnut, etten kuunnellut häntä vakavissani.
Kathy huokaisi ja painoi päänsä peittoon. ”Teidän”, hän mutisi ja huokaisi sitten raskaasti.
"Onko se erilaista demonin kanssa?" kysyin virnistäen. Kathyn pää ponnahti tyynystä järkyttynyt ilme kasvoillaan.
"Nina!?" hän kiljahti.
Minä naurahdin. "Kunhan kysyin, olen utelias. Parempaa kuin ihmisten kanssa?"
Kathy pyöritteli päätään. Ovelta kuuluva koputus sai meidän molempien päät kääntymään.
Ethanin pää pisti sisään oven raosta.
”Tulitko taas komentelemaan?” kysyin hiukan ärtyneenä. Hitto, juuri nytkö hänen piti keskeyttää? Tuolla tyypillä ei selvästikään ollut mitään tilannetajua.
”Haluaisin vain jutella Ninan kanssa”, Ethan sanoi osoittaen sanansa Kathylle. Hänen ääntään oli vaikea tulkita. Hän vain totesi asiansa.
Vilkaisin Kathyä kysyvästi, mutta hän vain kohautti harteitaan.
”Nina jos vain viitsisit…” Ethan jatkoi ja avasi ovea hiukan lisää. Tajusin kyllä vihjeen ja huokaisin raskaasti.

jatkuu...

A/N: Jes, sain kaiken kiireen ja stressin keskellä jatkettua tätä! Ihanan ahkerasti on kaikki jaksanu käydä kommentoimassa iso kiitos siitä! Yritän tällä hetkellä saada itteni jatkamaan tota Jokaisella pilvellä on kultareuna, jotta sekin saisi jatkoa.... mutta nyt tämä novelli oli etusijalla (tätä on ihana kirjoittaa) *haaveileva ilme* No nauttikaa! :))

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Simply the best

Osa 20



Tiistai 28.6

Tunsin käden vyötäröni ympärillä ja hymyilin jaksamatta avata silmiä. Akseli siirtyi lähemmäs ja painautui tiukemmin, mikäli se enää oli mahdollista, selkääni vasten.
”Huomenta”, hän mutisi hiuksiini.
Minä vain ynähdin vastaukseksi.
”Mitä sanot jos tulisit tänään minun luokseni?” Akseli kysyi. ”Voisin tehdä ruokaa…”
Huokaisin. ”Kuulostaa hyvältä.” Kaivauduin hiukan syvemmälle peiton alle ja huokaisin tyytyväisenä. Päivästä tulisi ihana. Pian muistin kuitenkin karun todellisuuden ihanan satuni keskeltä.
”Minulla on kyllä töitä tänään...” mutisin hiukan ärsyyntyneenä ja tiesin pilaavani tunnelman. Akseli kuitenkin vain naurahti.
”Tiedän sen”, hän vastasi ja nousi katsomaan minua.
Hänen hiuksensa olivat ihanasti pörrössä. ”Menet töihin, ja tulet sen jälkeen minun luokseni”, hän sanoi ja kumartui suutelemaan minua otsalle.
Minä virnistin hiukan. ”Kuulostaa hyvältä.”

Leijuin pilvissä työpaikallani. Tuntui kuin auringon säteet olisivat saaneet koko paikan hohtamaan. Minä en jostain syystä voinut lopettaa hymyilemistä. Ajatukseni harhailivat jossain kaukana…
Ihana kutkuttava tunne mahanpohjassani sai minut kaipaamaan yhä enemmän Akselin luokse. Tiesin työkavereideni naureskelevan minulle.
Jossain tietoisuuteni pojilla kuitenkin häälyi se tumma ukkospilvi, joka tuntui pilaavan haaveeni. En ollut vieläkään päässyt Teemusta eroon. Vaikka en vastannut hänen viesteihinsä enkä hänen puheluihinsa hän ei tuntunut antavan periksi. Luojan kiitos, hän ei ollut tullut toista kertaa töihini tai oveni taakse.
”Noniin haaveilija”, kuulin äänen sanovan, kun pinosin lautasia.
Hätkähdin hiukan ja käännyin katsomaan taakseni. Pomoni hymyili minulle ystävällisesti. Hän oli viisissäkymmenissä oleva hiukan pyöreä nainen.
”Sinulla taitaa olla suunnitelmia illaksi”, hän totesi.
”Mistä tiesit?” kysyin hämmentyneenä.
Nainen naurahti hiukan. ”Olet vilkuillut kelloa koko ajan”, hän totesi ja otti loput lautaset kädestäni.
Minä punastuin hiukan. En edes ollut tajunnut.
”No riennähän jo.”
Minä katsoin hetken äimistyneenä.
”Teet muutenkin turhan paljon vuoroja, mene nyt viettämään mukava ilta poikaystäväsi kanssa”, pomoni naurahti minulle. Minä en voinut olla hymyilemättä.

Akseli hiukan hämmästyi kun ilmaannuin puolituntia aikaisemmin hänen luokseen.
”Ei kai haittaa? Pääsin töistä hiukan aikaisemmin”, sanoin kun nousin varpailleni painaakseni nopean suudelman miehen huulille.
”Ei tietenkään.”
Seurasin häntä keittiöön, johon hän oli jo ehtinyt kattaa pöydän kahdelle.
Vilkaisin häntä hymyillen kun hän ojensi minulle viinilasin.
”Oliko hyvä päivä?” hän kysyi istuttaessaan minut tuolille.
”Oli”, vastasin. En oikeastaan muistanut koko päivästä mitään. Se oli mennyt kuin unessa.
Tiesin, että minun olisi pitänyt arvata Akselin olevan hyvä kokki, mutta hänen taitonsa yllättivät silti. Olin varma, etten ollut eläessäni syönyt niin hyvää ruokaa.
”Olet ihan paras”, sanoin hymyillen kun hän nosti eteeni jälkiruuaksi tekemiään kaiken laisia pieniä herkkupaloja.
Hän virnisti minulle. ”Tiedän.”
Minä nappasin lautaselta pienen nyytin jonka sisällöstä en tiennyt.
Akseli seurasi minua tarkasti ja tunsin punastuvani.
”Kuule”, Akseli sanoi ja ojensi kätensä pyyhkäistäkseen pienen murusen huuliltani. ”Olen miettinyt, että haluaisitko muuttaa tänne?”
Minun sydämeni tuntui pysähtyvän hetkeksi.
Tajusin tuijottavani Akselia silmät suurina.
”Niin tai, jos se on sinusta liian aikaista niin…” Akseli mutisi äkkiä mutta keskeytti lauseensa kun minä nousin ylös.
Kiersin pöydän nopeasti ja istuin varovaisesti Akselin syliin.
”Minusta se olisi ihanaa”, vastasin kuiskaten kiertäessäni käteni hänen niskaansa.
Akseli hymyili iloisena.


Keskiviikko 6.7

”Vau, täytyy myöntää että sinä olet kyllä nopea”, Noora sanoi.
Hänen katseensa kiersi eteisessä olevissa laatikoissa. Hän oli Henrin kanssa tullut muuttoavuksi. Tosin Noora pääosin piti seuraa. Apua ei olisi edes tarvinnut, sillä laatikoita ei ollut paljoa.
”Äläs nyt”, sanoin teipatessani yhtä laatikkoa kiinni. ”Ei näitä edes ole paljoa.”
”No en minä pakkaamista tarkoittanut, vaan sait kyllä aika nopeasti huonekalut”, Noora sanoi ja istahti eteiseen nostamaani tuoliin.
”No ei Akselin asuntoon mahdu kaikkea. Karsimme molempien tavaroita”, totesin hymyillen. ”Avaatko sen oven? Täällä on kamalan kuuma. Sitä paitsi Akseli ja Henri tulevat varmaan kohta hakemaan nämä loput”, jatkoin pyyhkien hikipisarat otsaltani.
Noora nyökkäsi ja avasi oven jättäen sen hiukan raolleen. Hän katseli hetken hiljaisena kun taittelin viimeisen laatikon kiinni.
”Menettekö te naimisiin?” Noora kysyi yhtäkkiä.
Minä älähdin yllättyneenä. ”Mitä?”
”Sinä ja Akseli?” Noora kysyi ja katsoi minua uteliaana.
”Ei yhteen muuttaminen tarkoita että mennään naimisiin”, vastasin naurahtaen. En kuitenkaan tyrmännyt ajatusta mielessäni. Itseasiassa naimisiin meno tuntui yllättävän hyvältä. Ravistin hiukan päätäni. ”Et sinäkään ole naimisissa Henrin kanssa”, totesin.
Noora rykäisi hiukan. Hän paranteli hiuksiaan ja katseeni kiinnittyi hänen vasempaan käteensä.
Hengähdin yllättyneenä. ”Noora?” kiljahdin ja hyppäsin ystäväni kaulaan.
Noora kiherteli onnellisena.
”Mitä… milloin?” kysyin ihmeissäni. ”Miksi et kertonut minulle?!” tivasin siirtyessäni hiukan kauemmas.
Noora ojensi kätensä ja ihaili hetken kapeaa sormustaan. Rapusta kuului kolinaa ja puhetta.
”No se tapahtui vasta eilen”, Noora myönsi ja vilkaisi minua kasvot sädehtien onnesta.
Minä odotin että hän jatkaisi.
”Hän kosi ja minä-”
”Sanoit että jo oli aikakin”, kuului Henrin ääni ovelta. Sekä minun että Nooran katseet käännähtivät ovelle jossa Henri nojaili oveen ja Akseli nauroi tämän takana.
Minä repesin myös nauramaan. ”Niin sinun tapaistasi”, totesin ja pörrötin Nooran hiuksia. Hän virnisti minulle.
”Suuttuisin, jos en olisi näin onnellinen”, hän totesi. Akseli ja Henri astuivat eteiseen.
Halasin Nooraa ja sitten Henriä. ”Onneksi olkoon. Milloin on häät?”
Noora katsoi Henriä hetken ennen kuin käänsi katseensa taas minuun. ”Talvella”, hän totesi hymyillen.
”Vau”, totesin saamatta sanottua enempää. Olin iloinen heidän puolestaan.
Noora kääntyi suutelemaan Henriä.
”Nostan nämä jo autoon. Noista kahdesta ei taida olla apua”, kuulin Akselin naurahtavan ja nostavan laatikon syliinsä. Minä nappasin lattialta toisen ja ohitin suutelevan pariskunnan nopeasti.
Laskin laatikon autoon kun Akseli lähti hakemaan uutta.
”Hei”, kuulin ääneni takaatani pian. Hätkähdin ja käännyin ympäri ja tajusin tuijottavani Teemua. Hän piteli kädessään pientä kukkapuskaa.
”Hei vaan”, totesin yllättyneenä. ”Mitä sinä teet täällä?” kysyi.
”Et ole vastannut viesteihin etkä puheluihin… Oletko muuttamassa?” hän kysyi äkisti ja vilkaisi auton takakonttia.
”Kyllä, poikaystäväni luokse”, sanoin. Seisoimme molemmat hetken hiljaa.
”Minulla ei ole enää mahdollisuuksia”, Teemu totesi. Hän ei kuulostanut surulliselta.
”Ei”, totesin yhtä kylmästi.
Hän vain nyökkäsi ja vilkaisi kukkiaan.
”Lähde pois, jooko?” sanoin lopulta. ”Teemu, minä olen päässyt eteenpäin. En halua jumittaa taas siihen… mitä silloin tapahtui, joten ole kiltti ja lähde.”
Teemu vilkaisi minua. Hän nyökkäsi lopulta. ”No. Nähdään. Ehkä.”
Minä nyökkäsin. Tuskinpa vaan, ajattelin. En jäänyt katsomaan Teemun perään. En surisi häntä enää, sen aika oli mennyt jo, ja tiesin, ettei hänkään surisi minua.
Kun käännyin hakeakseni uutta laatikkoa, näin Akselin seisovan ulko-ovella.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi ja asteli luokseni laatikko sylissään ja laski sen autoon. Huomasin hänen katseensa seuraavan olkani yli Teemua.
”On”, sanoin ja hymyilin hiukan. Kohotin käteni ja siirsin hänen katseensa itseeni.
”Haetaan nyt ne viimeiset laatikot."
Akseli vilkaisi vielä taakseni. Minä huokaisin.
”Ihan tosi Akseli”, sanoin nostaessani käteni hänen poskelleen. ”Sinä olet paras, eikä Teemu merkitse enää mitään. Tuskin näen häntä enää ikinä. Nyt ollaan vain sinä ja minä.”
Akseli kääntyi katsomaan minua ja hänen kasvonsa sulivat hymyyn.



Loppu


A/N: Juu tämä jatko on odotellut monta kuukautta tullakseen julkaistetuksi. Toi yks edellinen osa hyppäs ylemmäs, ku korjasin sieltä muutaman kirjotusvirheen, mutta toivottavasti se nyt ei ketään haittaa. Aika tyytyväinen oon, täytyy sanoa, kun sain tämänkin päätökseen.
Lukekaa, kommentoikaa ja jatkakaa seuraamista! Chokocutie kiittää jälleen :)))) *poistuu fanfaarin soidessa*

Simply the best

Osa 16


Kotimatkalla vilkuilin jatkuvasti ympärilleni. Teemun ilmestyminen oli ahdistanut minua ja nyt en saanut hetkeäkään mielen rauhaa vaan pelkäsin hänen seuraavan minua koko ajan. Luojan kiitos hän oli poistunut lounastaukoni aikana.
Kotona laitoin kaikki mahdolliset lukot oveen. Ei siihen ollut mitään syytä, sillä Teemulla ei ollut enää avainta kotiini. Hän oli antanut sen lähtiessään. Hän ei siis kuitenkaan pääsisi sisään.
Pakkasin viimeisiä tavaroita viikonlopun viettoon. Olimme taas lähdössä Taivassaloon. Noora, Henri, Mikko ja Aada sekä Akseli ja minä. Kristiankin oli kutsuttu mutta hänellä oli kuulemma jo muuta menoa. Noora oli sanonut että hän on löytänyt jonkun tytön itselleen. Hyvä niin, sitten hän tuskin tulisi minun ovelleni enää. Näin jälkikäteen asia jo naurattikin.
Hätkähdin kun ovi kolahti kun joku yritti avata sitä.
”Elena, miksi sinulla on turvalukot?” kuulin Akselin kysyvän hiukan huvittuneena.
Minä en vastannut vaan näpersin nopeasti lukot auki ja päästin Akselin sisään.
”Hei vaan kulta”, Akseli sanoi ja suuteli minua kevyesti. ”Oliko kiva päivä?”
”Pitkä”, tyydyin huokaisemaan. Turha minun Teemusta oli mainita, Akseli saattaisi ymmärtää kaiken väärin. Vetäydyin hiukan kauemmas Akselin otteesta.
”Oletko valmis lähtemään?” Akseli kysyi ja vilkaisi isoa kangaskassia jonka olin nostanut eteiseen.
”Olen olen. Mennäänkö ulos odottamaan?” kysyin. Pakotin itseäni unohtamaan typerän työpäivän. Nostin laukun huokaisten olalleni.
”Ketä?” Akseli kysyi ja pyöritteli avaimia sormissaan.
”Eikö me mennä Henrin ja Nooran kyydillä?” kysyin hiukan ihmeissäni.
”Ei”, Akseli sanoi. ”He lähtivät jo tunti sitten. Me menemme minun autollani.”
”Okei, no mennään sitten”, sanoin hymyillen.
”Minä voin kantaa sen”, Akseli tarjoutui avatessaan oven.
”Älä viitsi, sinulla on omat tavarat ja yhdet portaathan tuossa vain on”, naurahdin sammuttaessani valot olohuoneesta ja eteisestä.
Akseli kiersi kätensä naurahtaen vyötäisilleni.

Henrin auto oli jo pihassa kun tulimme. Aada ja Mikkokin olivat jo saapuneet. He tosin vasta keräilivät tavaroitaan autostaan. Henri katosi juuri rantaan laittamaan saunaa lämpiämään kun pääsimme ulos autosta.
Noora kantoi parhaillaan kylmälaukkua Mikon auton takakontista.
”Noora voidaanko jutella?” kysyin hiljaa, jottei kukaan muu kuulisi. Se oli kuitenkin turhaa, sillä Akseli, joka tapansa mukaan seisoi aivan minun vieressäni, kääntyi heti katsomaan minua hiukan kummissaan. Tiesin ettei tilanne ollut paras, mutta minun oli pakko puhua Nooran kanssa.
Nooran kulmat kurtistuivat hiukan. ”Tottakai”, hän sanoi huolestuneena. Hän jätti kylmälaukun maahan ja veti minut pihan takaosaa päin hiukan kauemmas päärakennuksesta.
”Mikä hätänä? Tunnen tuon ilmeen Elena. Onko sinulla ja Akselilla riitaa?”
Huomasin Akselin ottavan kylmälaukun. Olimme Nooran kanssa kahdestaan pihalla.
”Teemu kävi tänään kahvilla, kun olin töissä”, sanoin. Kasvoni vääntäytyivät omituiseen ilmeeseen joka oli surun ja inhon sekoitus.
Noora henkäisi äkisti. ”Teemu vai?” hän kysyi hiukan liian kovalla äänellä.
”Älä huuda!” sihahdin pelästyneenä. En halunnut Akselin saavan tietää.
Noora vilkaisi mökkiä takanaan. ”Mitä hän teki työpaikallasi?” hän kysyi ihmeissään kääntyessään taas katsomaan minua.
”Hän vaati saada jutella kanssani”, mutisin ja vääntelin taas käsiäni.
”Teemu? Teemu joka oli Australiassa? Teemu joka petti sinua? Teemu joka jätti sinut? Onko hän nyt myös Teemu joka on palannut takaisin?” Noora kysyi järkyttyneenä.
”Älä muistuta aina noista”, mutisin. ”On. Sama Teemu. Hän pyysi minua ulos syömään.”
”Mitä?!”
Minä painoin kasvot käsiini voihkaisten ja lopulta nyökkäsin käsieni takaa.
”Voi hyvä luoja. Hän on Teemu joka haluaa sinut takaisin.”
En vastannut mitään. Noora pyöri paikoillaan ihmeissään.
”Miten se paskiainen kehtaa?”
En vastannut taaskaan mitään.
”Kai sinä kerroit hänelle, että seurustelet Akselin kanssa?” Noora kysyi.
”En”, kuiskasin. ”En pystynyt siihen. Pakenin pois heti kun onnistuin.”
”Huhuh. Jo on jätkällä otsaa”, Noora mutisi itsekseen.
”Noniin”, huokaisin ja nostin pääni ylös pyyhkien hiukset pois silmiltäni. ”Voidaanko jättää tämä tähän? Halusin vain kertoa sinulle.”
”Tottakai tottakai. Kerroitko Akselille?” Noora kysyin ja veti paitaa tiukemmin päällensä.
”En”, sanoin hiljaa ja pudistin päätäni. Huomasin mökin erään verhon heilahtavan. ”Älä kerro hänelle, ole kiltti”, pyysin Nooralta melkein anellen. Henri käveli hiekkapolkua mökille päin vihellellen. Saunarankennuksen piipusta nousi kevyt savukiehkura.
Nooran suu mutristui hiukan. ”Hyvä on. Mutta kerrot minulle heti, jos Teemu tekee jotain, ottaa yhteyttä tai mitä tahansa.”
Nyökkäsin.
Noora kääntyi jo polulle, mutta kääntyi muutaman askeleen päässä ympäri.
”Sinun kannattaisi kertoa myös Akselille”, hän sanoi kohauttaen harteitaan, sitten hän hyppeli Henriä vastaan ja kapsahti tämän kaulaan.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Fuksianpunainen pioni

Osa 17


Nina
Ne repivät minua mukaansa. Huusin minkä jaksoin, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Ne hajottivat ikkunat ja lasinsirpaleita lensi päälleni. Huusin Kathyä. Sitten tuli pimeys, jossa olin aivan yksin.
Tajusin tuijottavani tummaa puukattoa. Hengitykseni kulki raskaasti ja tunsin otsallani kylmän hien. Vaistosin jonkun istuvan vierelläni. En uskaltanut kääntyä. En ollut kotona. En tiennyt missä olin. Muistin hyökkäyksen, kaiken sen veren ja… Se ei ollutkaan painajainen.
Tunsin kipua vasemmassa kädessäni. Itse asiassa tunsin pakottavaa kipua kaikkialla. Aivan kuin minut olisi murskattu. Liikautin kokeilevasti kättäni. Sängyn vieressä istunut mies nousi ylös. Hän kumartui lähemmäs.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi. Ääni oli liian lempeä. Se ei tuntunut sopivan hänenlaiselleen miehelle. Äänen olisi kuulunut olla karhea ja vaarallinen. En osannut reagoida mitenkään hänen kysymykseensä.
”Hei”, mies kutsui minua ja kokeili rannettani. ”Kuuletko minua?” hän kysyi ääni taas huolestuneempana.
Nyökkäsin varovaisesti.
”Kathy on tulossa tänne”, hän sanoi ja vetäytyi hiukan kauemmas.
Tunsin hiukan helpotusta kuullessani Kathyn nimen. Hän oli tulossa.
Hetken aikaa makasin sängyssä odottaen. En uskaltanut liikahtaa, sillä jokin miehen olemuksessa sai minut jähmettymään kauhusta. Minulla ei ollut aavistustakaan kauanko joutuisin odottamaan. Yhtäkkiä tajusin jonkun ryntäävän huoneeseen suoraan sängylle jossa makasin.
Kathy ripustautui kaulaani. ”Voi Nina”, hän huudahti lähes itkuisena. ”Oletko kunnossa?”
Nyökkäsin taas. En minä voisi alkaa luetella kaikkia kipuja joita tunsin koko ajan. En edes halunnut huolestuttaa Kathyä, joten oli paras olla sanomatta mitään.
Kathy ei kuitenkaan näyttänyt vakuuttuneelta.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin äkkiä hämmentyneenä. En ollut nähnyt Kathyä pitkään aikaan, hän oli vain… kadonnut. Kathy ei vastannut.
”Miten sinä kehtasit vain kadota!” kivahdin noustessani varovaisesti istumaan. Minun täytyi myöntää, ettei se ollut mitenkään kivutonta.
”Se on melko monimutkaista”, Kathy mutisi sen kummempia puolustelematta. Katsoin Kathyä tarkasti. Eikö hän ollut yhtään ajatellut miltä minusta tuntui kun hän vain katosi. En kuitenkaan viitsinyt haastaa riitaa. Tuskinpa Kathy nyt silmieni edestä katoaisi.
Vilkaisin ympärilleni huoneessa. Veressäni istunut mies oli kadonnut. Sydämeni hypähti. En ollut huomannut hänen lähtöään.
”Tuossa oli joku… joku mies”, sanoin nielaisten. Tiesin pelon kuultavan äänestäni.
”Tiedän. Ethan ei ole päästänyt sinua hetkeksikään pois silmistään. Hän luultavasti kuuntelee meitä nytkin”, Kathy totesi. Loppua kohti hänen äänensävynsä muuttui ärtyneeksi.
En ollut varma kuulinko omiani, mutta aivan kun joku oli tyrskähtänyt oven takana.
”Kuka hän on?” kysyin. En pitänyt ajatuksesta, että joku minulle tuntematon mies vahti untani. Se tuntui liian pelottavalta.
”Hän pelasi sinut ja toi tänne”, Kathy vastasi. Hän katsoi minua huolestuneena.
”Mitä minulle tapahtui?” kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tuota… Sinun taloosi tunkeuduttiin, muistatko sen?” Kathy aloitti ja katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin. Muistin sen kyllä. Ne rikkoivat ikkunat… Kotini oli varmaan kamalassa kunnossa.
”Ja sitten sinut vietiin minun kotiini, josta Ethan löysi sinut verisenä ja kamalassa kunnossa”, Kathy jatkoi. Hän vilkaisi minua huolestuneena. Liikahdin hieman, enkä voinut olla irvistämättä kivusta.
”Miten hän löysi minut?” kysyin henkäisten. Tiesin, että jos hän ei olisi tullut ajoissa, olisin voinut kuolla.
Kathy tuntui hermostuvan. Tiesin, ettei hän kertonut kaikkea. Hän salasi jotain. Huomasin oven raottuvan ja saman miehen, joka oli istunut sänkyni vieressä, pään pistävän esiin.
”Haluatko jotain syötävää?” mies kysyi. Ethanko hänen nimensä oli? Kuulin Kathyn huokaisevan, luuli kai, ettei hänen tarvinnut vastata minulle.
Minä rykäisin hiukan selventääkseni kurkkuani. ”Voisin ottaa vettä”, sanoin varovaisesti kuin lupaa kysyen.
Ovi sulkeutui mutta avautui kuitenkin melkein saman tien, en ollut ehtinyt edes kunnolla kääntää katsettani pois ovesta, kun mies tuli takaisin vesilasin kanssa. Tuijotin häntä ihmeissäni.
”Olen muuten Ethan”, hän sanoi ojentaessaan lasin minulle.
”Minä olen…”
”Nina. Kyllä minä tiedän kenet pelastan”, Ethan sanoi ja iski silmää. Minä olin aivan ymmälläni.
”Jos minä olin niin kamalassa kunnossa, miksi minua ei viety sairaalaan?” kysyin yllättäen. Olin varma, että olisin saanut sairaalassa parempaa hoitoa. Huomasin kuinka Kathy ja Ethan vaihtoivat katseita. Epäilys heräsi sisälläni. ”Miksi minua ei viety sairaalaan?” kysyin uudelleen tällä kertaa hiukan vahvemmalla äänellä.
”Kuule”, Kathy aloitti epämääräisesti. ”Se… Ne jotka hyökkäsivät kimppuusi, olisivat löytäneet sinut sieltä liian helposti.”
”Keitä ne sitten olivat?” Halusin tietää mitä todella oli tapahtunut.
”Nina, en tiedä tekeekö se sinulle hyvää tuossa kunnossa”, Ethan murahti. Minä mulkaisin molempia.
”Mitä ne tahtovat minusta?” kysyin. En minä ollut tehnyt kenellekään mitään. Miksi kukaan edes halusi hyökätä kimppuuni?
Kathy näytti miettivän ankarasti jotakin. Ethan pysyi vaiti ja näytti siltä, ettei todellakaan aikoisi sanoa mitään. Tämän täytyi olla joku helkutin juoni minua vastaan. Nostin käteni siirtääkseni hiukset pois silmiltäni, kun kämmensyrjäni hipaisi kaulaani. Tunsin vihlovan ja polttavan kivun saman tien ja tunsin kaulassa olevan haavan. Hipaisin sormellani haavaa, ja tunsin kaksi pientä kuoppaa. Kathy huomasi selvästi saman sillä vetäisi henkeä järkyttyneenä.
”Ei hätää, ei hän ole muuttunut”, Ethan sanoi matalasti Kahtylle, jonka olemus helpottui hieman.
”En ole muuttunut?” kysyin. Ethan tuijotti minua hetken kiinteästi.
”Ethan, ehkä hänelle on parasta kertoa nyt. Hän saa kuitenkin asian selville ennen pitkää, ja luulenpa että hänen on turvallisempi olla täällä jos tietää”, Kathy mutisi tuijottaen Ethania. He puhuivat kuin minua ei olisikaan. Ethanin katse siirtyi hitaasti minusta Kathyyn.
”Tiedän”, Ethan vastasi raskaasti huokaisten. ”Minä voin selittää.”
Kathy päästi ihmeellisen rääkäisyn. ”Ehkä minun kannattaa tehdä se. Sinä saatat olla ehkä hiukan… pelottava. Minä olen kuitenkin normaali ja Ninan paras ystävä. Hän uskoo ennemmin minua kuin sinua”, Kathy sanoi ja työnsi Ethania kohti ovea. ”Sinä voit odottaa oven takana.”
Minä tuijotin hämmentyneenä vierestä tietämättä lainkaan mistä oli kyse.
Ethan vilkaisi minua ennen kuin kääntyi ja katosi aivan silmieni edestä.
Minä haukoin henkeäni.
”Idiootti”, kuulin Kathyn mutisevan. Hän istahti sängyn reunalle.
”Mihin Ethan… tuosta vain… kuin… ilmaan?” änkytin ja osoitin kohtaa jossa Ethan oli ollut ennen katoamista.
”Nina, kuule en viitsi höpistä mitään turhaa, joten älä keskeytä minua. Kysy sitten kun olen lopettanut”, Kathy sanoi. Minä nyökkäsin jännittyneenä.
”Silloin kun minä katosin, vampyyri hyökkäsi minun kimppuni. Eräs Luke, jonka koti tämä on, pelasti minut ja toi tänne. Älä keskeytä. En saanut lähteä, koska vampyyrit olisivat luultavasti hyökänneet uudelleen. Sitten sinä jouduit pulaan. Luke ja Ethan lähtivät pelastamaan sinua ja Ethan toi sinut tänne. Eilen tänne saapui kolme muuta, ja nyt he kaikki aikovat päästä vampyyreistä eroon.” Kathy puhui vakavana, mutten silti voinut ottaa häntä tosissaan. Vampyyrejä? Kathyn oli täytynyt tulla hulluksi täällä ollessaan. Ehkä he olivatkin kaikki psykopaatteja. Tunsin samantien huonoa omatuntoa, kun ajattelin parhaasta ystävästäni niin.
”Kai tajuat kuinka sekopäiseltä kuulostat? Vampyyreita? Et kai sinä väitä nyt että ne ovat muka myös purret minua?” kysyin uskomatta sanaakaan. Käteni palasi kaulalleni. Olihan se melko omituinen haava, mutta että vampyyreja. Ei tuota voinut uskoa.
Kathy huokaisi raskaasti. ”Kyllä ne näköjään purivat sinua. En ehtinyt kertoa edes suurinta pommia”, hän sanoi pienesti virnistäen.
”No mikä se mahtaa olla?” kysyin hiukan huvittuneena. Tiesin, että olin heittämässä koko jutun vitsiksi.
”Ethan, Luke ja ne kolme muuta ovat demoneita”, Kathy sanoi hitaasti. Hänen ilmeensä oli taas muuttunut pelottavan vakavaksi.
”Demoneita?” kysyin huvittuneena. ”Kathy, oikeasti älä viitsi pelleillä”, huokaisin hiukan ärsyyntyneenä. Ei kai hän tosissaan selittänyt jostain taruolennoista?
”Näytänkö siltä että pelleilen?” hän kysyi ilme värähtämättä.
”Kathy, ei ole olemassa vampyyrejä tai demoneita”, huokaisin. Tämä typerä leikki saisi loppua ennen kuin se menisi yli. Kathy näytti kuitenkin pelottavan vakavalta.
Ethan ilmestyi jälleen kuin tyhjästä keskelle huonetta.
Pudistin päätäni. Joku silmänkääntötemppu, hoin itselleni yrittäen tukahduttaa pientä ääntä päässäni joka sanoi Kathyn olevan oikeassa. Ei tuommoinen ollut mahdollista.
He olivat molemmat hiljaa. Odottivat vain että reagoisin jollain tavalla. Odottivat että pyörtyisin tai alkaisin kiljua hysteerisesti. Pääni sisällä myrskysi. Pieni ääni voimistui ja voimistui. Lopulta minä naurahdin, melko rennosti itse asiassa. Ethan katsoi minua hämmästyneenä kohottaen toista kulmaansa.
”Etkö sinä sekoakaan?” hän kysyi yllättyneenä. Minä vilkaisin häntä melko vihaisena.
”En”, totesin ja nautin saadessani heidät hämmentyneiksi. ”Onhan tuo kaikki hullua, mutta minulla ei juurikaan ole voimia sekoamiseen. Sekoan sitten myöhemmin”, totesin tyynenä.
Kathy purskahti nauruun. Ethan pudisteli päätään.
”Tuo ei ole tervettä. Olet saman katon alla viiden demonin kanssa. Sinun kuuluisi kuolla pelosta”, Ethan murahti hiukan pettyneenä.

jatkuu

A/N: Mitäs nyt sanois... Hyvää uutta vuotta kaikille! Päätinpä aloittaa jatkamalla tätä, vaikka olisihan noita muitakin novelleja jatkettavana, mutta tää tuntui vain vetävän puoleensa... Pää on vaan täynnä ideoita tän novellin jatkon suhteen, mutta kaikkia ideoita ei voi toteuttaa.... Toivottavasti kuitenki tykkäätte!