Fuksianpunainen pioni

Osa 23

Luke

Steven iski minut lattiaan. Katseeni siirtyi Kathyyn joka oli juuri kirkaissut. Hän oli kahden vampyyrin otteissa ja…

Näkemäni sai minuun äkkiä voimaa. Ponnistin Stevenin alta ja heitin hänet seinää vasten äristen. Hetkessä taistelu oli taas täydessä käynnissä. Tällä kertaa yritin kuitenkin kaikkeni päästäkseni Kathyn luokse. Vaikka tiesin pahimman jo tapahtuneen tai siis pahinta olisi ollut Kathyn kuolema, mutta…

Steven sähisi kasvojeni edessä. Murskasin nopealla liikkeellä hänen oikean kätensä luut. Steven ei päästänyt ääntäkään. Olihan hän lujaa tekoa, mutta omasta kokemuksesta saatoin vannoa, ettei kokemus ollut kiva. Ja varsinkin kun en tuntenut lainkaan sääliä Steveniä kohtaan. Halusin hänen luiden murskaantuvan.

”Turha häntä enää on pelastaa”, Steven sähisi. ”Hän ei ole enää entisensä.” Stevenin silmissä välähti.

Tiesin ettei Steven puhunut mistään traumoista. Löin Stevenin jälleen seinää vasten. Kuulin kuinka hänen päänsä rusahti.

”Jos tapatte täältä kaikki vampyyrit, saatte pian tappaa myös hänet. Ei hän ole yhtään sen erilaisempi”, Steven virnuili. Luoja hän oli kuvottava. Hänen suustaan valui verta. Hän todellakin oli demoni. Ilman yhtään inhimillisyyttä.

Ärähdin raivosta.

”Hän on jo se mitä vihaan eniten”, Steven jatkoi. Hän nautti viimeiseen asti. ”Vampyyri.”

Purin hammasta yhteen ja väänsin virnuilevan Stevenin niskan katki. Steven valahti elottomaksi. En ehtinyt hoitaa työtä loppuun kun aistin uuden hyökkäyksen olevan tulossa. Oli suoranainen yllätys, että sain rauhassa tappaa ensin Stevenin ennen kuin vampyyrit hyökkäisivät päälleni.

Kohtasin hetkeksi Kathyn kipua ja epätoivoisuutta huokuvan katseen.

Mikään vampyyri ei estäisi minua pääsemästä Kathyn luokse. Tiesin ajan olevan vähissä sillä Kathy menetti verta koko ajan hurjaa vauhtia.

Kathy

Luoja kuinka se sattui.

Kipu oli lamaannuttanut minut täysin. En kyennyt liikkumaan lainkaan vajosin vain seinän ja vampyyrin väliin. Tiesin kuoleman tulevan väistämättä. Ei tällaisesta voisi selvitä hengissä.

Tuskin edes tajusin mitä ympärilläni tapahtui. Sydämeni tuntui sykkivän yhä epävarmemmin. En tiennyt kiljuinko ääneen, tuskinpa minulla oli siihen enää energiaa, mutta päässäni kaikui oma ääneni. Mieleni kiljui hengen hädässä.

Etsin sumeilla silmillä Lukea… ehkä voisin vielä nähdä hänet… Kohtasin hänen raivoisan katseensa juuri ennen kuin silmäni pimenivät täysin.

Ajelehdin pimeyteen. Ei sitä voinut mitenkään muuten kuvailla. Tai todella kivuliaaseen pimeyteen. Miten raastava kipu saattoi seurata minua vieläkin? Odotin sen loppuvan, tiesin etten kestäisi sitä.

Luke

Repäisin vampyyrin irti Kathysta. Suotta vitkuttelematta kiepautin vampyyrin niskat poikki ja heitin lattialle odottamaan polttamista. Se oli ainoa keino varmistaa vampyyrien kuolema, mutta suoraan sanottuna nyt minulle riitti että se pysyisi hetken aikaa poissa tieltäni. Kathy huojahti. Sain hänet kiinni ennen kuin hän valahti lattialle. Hänen kasvonsa olivat liidun valkoiset ja pelkäsin jo että oli liian myöhäistä.

”Onko hän kunnossa?” kuulin Ethanin äänen takaatani. Tiesin sanomattakin hänen tarkoittavan Kathya.

”No voi vittu miltä näyttää?!” ärähdin takaisin vilkaisten Ethania olkani yli. Hänellä oli lähes kokonaan veren peitossa. Se ei kuitenkaan näyttänyt olevan hänen omaa vertaan.

”Et itse näytä yhtään komeammalta”, Ethan totesi lähes kepeästi. Hänen silmänsä näyttivät kuitenkin epätoivoisilta. Sillä ei tosin tainnut olla paljoakaan tekemistä Kathyn kanssa. En tietenkään tarkoittanut, etteikö Ethan olisi kykeneväinen myötätuntoon. Tiesin hänen haluavan palata mahdollisimman nopeasti kotiin, varmistamaan että Nina olisi, tai näissä olosuhteissa kun tiedettiin ettei hän ole kunnossa, varmistamaan että hän tulisi kuntoon.

Pudistin hiukan päätäni ja käännyin taas Kathyn puoleen. Nostin hänet varovaisesti käsivarsilleni. Hänen päänsä notkahti ja raajat roikkuivat velttoina. Hän tuntui niin hauraalta ja kevyeltä. Painoin hänet lähemmäs ja saatoin tuntea hyvin vaimean sydämen iskut. Saatoin vain kuvitella millaista kivun kamppailua hän kävi sisällään muuttuessaan.

Kuulin raskaat askeleet kun joku pysähtyi taakseni.

”Tapa se. Se on viimeinen”, Rick sanoi. Hänen jalassaan ole erittäin ilkeän näköinen haava. Huomasin Rickin varovan laskemasta painoa sen jalan varaan.

Ethan ärähti raivoisasti ennen kuin minä ehdin. Olimme kuitenkin yhtä aikaa hyökkäysasennossa. Rick kyyristyi itsekin tosin hiukan kivuliaan näköisesti.

”Sinä et koske häneen”, ärähdin hampaiden välistä ja painoin Kathya lähemmäs itseäni mikäli se oli mahdollista.

Rick nousi hiukan neutraalimpaan asentoon ja nosti kätensä kuin rauhoitellakseen meitä. ”Luke, Steven puhui totta. Hän ei tule olemaan yhtään sen erilaisempi kuin muutkaan vampyyrit.”

”Kathy on erilainen”, ärähdin. En tietenkään voinut olla varma. Ihmisen persoonallisuus saattoi, ja yleensä muuttuikin, aina aivan päinvastaiseksi. Vampyyreistä tulee luontonsa mukaisia, verenjanoisia raakoja murhaajia.

”Tiedät että me emme saisi jättää häntä eloon”, Rick sanoi hitaasti. Hän vaihtoi painoa haavoittuneelta jalaltaan. Ethan mulkoili häntä pahasti.

”Menkää pois”, hän murahti.

Rick siristi hiukan silmiään. ”Luke kuule, kukaan ei odottanut että tässä käy näin. Tiedän että hän merkitsee sinulle paljon, mutta hän on nyt vampyyri…”

”Menkää!” Ethan ärähti uudelleen. Hän astui askeleen eteenpäin. Rick ei hetkahtanutkaan. Anthony tarrasi Rickin olkapäähän.

”Tule”, hän sanoi lyhyesti. Rick pudisti päätään mutta kääntyi poispäin.

”Anteeksi Luke”, hän totesi lyhyesti ennen kuin katosi.

Anthony kääntyi katsomaan meitä. ”Tiedätte millainen hän on.” Anthonyn katse kiersi valtavan salin jossa makasi lähes tapettuja vampyyrejä. ”No olipa hauskaa. Te varmaan hoidatte homman loppuun”, Anthony sanoi. Hän heilautti kättään ennen kuin katosi.

Nina

En voinut uskoa että minut oli jätetty tänne.

Makasin, en edes tiennyt kuinka kauan lattialla oman vereni ympäröimänä ja odotin.

Olisin voinut vaikka hypätä Ethanin kaulaan kun hän ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ilmestyi vierelleni. Silmäni olivat sumeat ja puoliksi kiinni.

”Kulta?”

En voinut olla hymyilemättä. En saanut sanottua mitään.

Tunsin kuinka vahvat kädet nostivat minut matolta lämmintä ihoa vasten.

Kathy

Kun avasin silmäni oloni tuntui… oudolta. Ihoni alla kihisi hassusti. Kehoni vaati jotain enkä tarkalleen tiennyt mitä. Nousin sängyn selkänojaa vasten. Katseeni kohdistui huoneen toiselle puolelle.

Luke tuijotti minua silmiään räpäyttämättä. En ollut koskaan nähnyt hänen silmissään samanlaista katsetta.

”Onko kaikki hyvin?” kysyin varovaisesti. Luke nousi hitaasti ylös tuoliltaan. Minä painauduin sängyn selkänojaa vasten entistä tiukemmin.

”Luke?” kysyin nielaisten. Ihoni alla kirjaimellisesti kiehui. Luke asteli hitaasti eteenpäin.

Sänky notkahti hänen laskeutuessa sängylle.

Pääni sisällä vilisi kuvia kuin videona. Nina verisellä matolla, Steven, vanha talo, maassa makaava Luke… Kuvat loppuivat kesken mutta sisälläni syttyi polttava kipu.

Älähdin yllättyneenä ja käsivarteni kietoutuivat ympärilleni kykenemättä poistamaan kipua.

Vilkaisin hädissäni Luken tummiin silmiin. Hän oli päälläni. Hänen katseessaan oli epätoivoa.

”Mitä tämä on?” kysyin kuiskaten. Ääni ei tuntunut muodostuvan kunnolla. Suu tuntui kuivalta ja rahisevalta. Nieleskelin lähes hädissäni. Huomasin vesilasin yöpöydällä. Mikään ei auttanut. Vesi vain virtasi kurkkuuni muttei auttanut yhtään.

”Kathy”, Luke aloitti. Huomasin hänen nielaisevan. Katseeni nauliutui saman tien hänen kaulaansa.

Mikä minua vaivasi?

Takerruin tiukasti Luken paidan rinnuksiin ja vedin hänet lähemmäs kunnes hänen huulensa olivat vasten omiani. Se sai ihoni kiehumaan entistä enemmän, vaativammin.

Sisälläni roihusi. En koskaan ollut tuntenut mitään sellaista. Tunsin kuinka Luke vetäytyi hiukan. En tiennyt tunsinko vihaa vai hämmennystä mutta äkillinen leimahdus sai minut iskemään hampaani Luke kaulaan.

Suloisen makuinen veri virtasi kurkkuuni.

Työnsin Luken järkyttyneenä kauemmas. Tuijotin häntä hengästyneenä yrittäen selvittää päätäni. Aivan kuin sisälläni taistelisi kaksi ääntä. Toinen taisteli kynsin hampain iskeäkseni hampaat uudestaan Luken kaulaan. Toinen piipitti kauhuissaan yrittäen selvittää mikä minua vaivasi.

”Ihan rauhassa”, Luke sanoi. Hän ei näyttänyt olevan moksiskaan äskeisestä välikohtauksesta. Hän katsoi minua huolissaan ja oli nostanut käteensä kuin rauhoitellakseen minua.

”Se on ihan normaalia”, Luke sanoi. Hän oli astunut askeleen eteenpäin.

Tajusin että olin todellakin työntänyt Luken pois. En koskaan ollut edes kuvitellut kykeneväni siihen.

”Mikä… se on?” kysyin. ”Sisälläni…”

Luke katsoi minua pitkään. ”Olet vampyyri.”

jatkuu...

A/N: Heipä hei... Tiedän tässä oli pitkä tauko. Kevät on aina niin kiireistä aikaa, varsinki opiskelut, ettei yksinkertaisesti ehdi kirjoittamaan. Tää nove nyt kuitenki saa tässä hiukan jatkoa ;) Yritän vielä saada aikaiseksi muidenkin novellien jatkamista... jotta saisin ne loppuun.... sillä mulla on yksi nove odottamassa aikaansa parrasvaloissa.

Noniin se siitä. 'cutie kiittää jälleen tunnollisia lukioitaan/kommentoijiaan. Olette ihania :D

Fuksianpunainen pioni

Osa 22

Luke

Vetäisin asevyön tiukasti kiinni. Vetäisin mustan takin veitsien suojaksi. Huomasin Kathyn tärisevän hiukan.

”En pidä noista”, hän sanoi synkkänä. Tiesin hänen tarkoittavan vetisien muodostamaa raskasta aseistusta.

”En minä niitä kaikkia tarvitse”, sanoin yrittäen hiukan lievittää hänen huoltaan.

”Et vai? Miksi sitten raahaat niitä mukanasi?” Kathy kysyi vaativasti. Hänen äänensävynsä oli hiukan epätoivoinen. Hän pelkäsi puolestani. Tunsin sen.

”Älä huoli”, sanoin ja astuin hiukan lähemmäs häntä. ”Olet turvassa täällä. Etkä ole yksin, Ninahan on täällä myös. Viettäkää sellainen… tyttöjenilta.”

Kathy katsoi minua hetken huvittuneena ennen kuin vakavoitui taas. ”En minä itseni vuoksi pelkää”, hän vänkäsi.

”Tulen takaisin ennen kuin huomaatkaan”, lupasin. Tiesin että tällaisia asioita oli helpompi luvata. Kathy oli suunniltaan huolesta ja totta puhuen ehkä siihen oli hiukan aihettakin.

Kathy mittaili minua hetken katseellaan.

”Eikö kelpaa?” kysyin virnistäen ja levitin hiukan käsiäni. Kathy mutristi huuliaan.

”Noinko pahan näköinen?” kysyin naurahtaen.

Kathy huokaisi. Hän astui askeleen lähemmäs ja kietoi kätensä ympärilleni.

”Olet komea niin kuin aina”, hän mutisi takkiani vasten.

Kathy

Nina oli innoissaan kahden keskeisestä ajastamme ilman talon täydeltä demoneja. Ja totta puhuen hänelle teki hyvää olla hetki erossa Ethanista. Ne kaksi olivat aina liimautuneina toisiinsa. En tosin tiennyt olinko itsekään enää kovin itsenäinen. Mutta minun ja Luken tilanne oli hiukan erilainen, sillä Luke seurasi minua kuin koiranpentu ja huolehti minusta kuin en tulisi toimeen ilman häntä. Ehkä en enää tullutkaan.

Nytkään en voinut olla seuraamatta kelloa. He olivat olleet poissa vartin. Miten kauan heillä kestäisi? Tunti, pari tuntia vai koko päivä? Itse en ollut kovinkaan varma, oliko päivä hyvä ajankohta hyökkäykselle. Luke oli sanonut, että piilopaikka oli kaukana sivistyksestä, ja päivä oli vampyyrien heikko kohta. Ne eivät pääsisi pakoon.

”Kauhua vai komediaa?” Nina kysyi pyöritellen dvd-levyjä käsissään. ”Huhuu Kathy!” Nina kutsui ja katsoi minua odottavasti. Irvistin hiukan katsoessani kauhuelokuvan kantta.

”Otetaan se komedia”, totesin ja lysähdin sohvalle.

Nina sähelsi laitteiden kanssa ja minä uppouduin taas tuijottamaan kelloa. Miten viisarit liikkuivatkaan niin kuoleman hitaasti.

”Anna sen kellon olla, se ei mene yhtään sen nopeampaa”, Nina naurahti työnnettyään elokuvan laitteen uumeniin.

”Miten voit olla noin tyyni?” kysyin. Raavin kynnelläni hiukan sohvan käsinojaa. Nina ei vilkuillut kelloa, Nina ei ollut roikkunut käytävässä Ethanin jaloissa rukoillen tätä jäämään kotiin, jonka minä olin tehnyt Lukelle, Nina oli vain… hemmetin tyyni. Joka tuntui aivan järjenvastaiselta.

Nina kohautti olkiaan. ”Ethan lupasi palata”, hän totesi.

”Mitä hittoa hän teki sinulle kun sai sinusta tuollaisen?” kysyin pöyristyneenä.

Nina tuhahti. ”Heheh, nyt suu tukkoon. Minä haluan katsoa tämän leffan.”

Minä vaikenin, mutten kyennyt uppoutumaan leffaan niin että olisin tajunnut mistä siinä oli kyse. Nina nauroi jo kippurassa. Minulta oli mennyt totaalisesti ohi mille hän nauroi. Nina vilkaisi minua, kuin tarkistaakseen että edes seurasin elokuvaa.

En saanut ajatuksiani nollille kertaakaan. Elokuva pyöri ja lopulta ruudun täytti lopputekstit.

"Olipa hyvä. Katsotaanko jatko-osa?" Nina kysyi innoissaan. Tuijotin häntä uskomatta korviani.

"Et innostunut", Nina totesi lähes syyttävästi.

"Katsotaan vain", sanoin kun lopulta sain suuni auki. Nina mutristi huuliaan ennen kuin hymyili tyytyväisenä.

Kun Nina kumartui vaihtamaan elokuvan laskin pääni sohvan selkänojalle.

"Noniin, nyt jatkuu", Nina hihkaisi ja lysähti taas viereeni. "Hei, oletko ok?"

Käännyin katsomaan häntä. Että oliko kaikki ok? No ei ollut.

"Hei älä viitsi. Kyllä ne tulevat takasin", Nina sanoi. Hän tuntui puhuvan television ruudulle ja hän näppäili volumea muutaman pykälän kovemmalle, niin kuin äänet eivät olisi olleet jo tarpeeksi kovalla.

"Minä käyn vessassa", totesin nopeasti ja kampesin ylös sohvalta.

"Haittaako jos laitan tämän jo pyörimään?" Nina huusi perääni. Minä pyöräytin silmiäni.

"Ei ollenkaan", huusin. Kiivetessäni portaita kuulin Ninan nauravan. Suljin Luken ja minun yhteisen huoneen oven perässäni ja astelin nopeasti huoneen toisella puolella olevalle kylpyhuoneen ovelle. Annoin kylmän veden virrata ja pesin kasvoni. Viileä vesi ei tuntunut auttavan yhtään. Pesin käteni huolellisesti, vaikkeivat ne edes olleet likaiset. Hankasi saippuaa ja katsoin itseäni peilistä. Kulmakarvojen välissä oli huolestunut ryppy. Hymykuopista, joista Luke piti, ei ollut tietoakaan. Vaaleat hiukseni roikkuivat poskilla, näyttäen sampoo mainoksien painajaisilta.

Kuulin Ninan kiljaisevan. Naurahdin hiukan, ajatellen että saipahan opetuksen kun katsoo kauhuelokuvia. Kuivasin käsiäni vaaleaan pehmeään pyyhkeeseen kun tajusin, ettei Nina katsonut kauhuelokuvaa. Sydämeni jätti lyönnin välistä kun ryntäsin salamana makuuhuoneen poikki portaisiin. Portaita juostessani Nina kirkaisi uudestaan.

Nina makasi matolla joka oli hänen kohdaltaan ehtinyt värjäytyä punaiseksi.

”Voi hyvä luoja”, henkäisin ja syöksyin Ninan viereen.

Nina avasi suunsa. Hänen suunpielestään valui verinoro. Hän näytti lähes samalta kuin silloin kun Ethan oli tuonut hänet tänne. Paita oli jälleen revennyt ja hänellä oli kaulasta lähes kyynärpäähän asti ylettyvä haava. Onneksi se ei näyttänyt syvältä. Otin sohvan käsinojalle viikatun huovan ja paivoin sen haavan päälle.

”Älä liiku”, sanoin lähes hädissäni. Nina pudisti päätään ja irvisti hiukan.

”Häivy!” Nina kiljahti äkkiä samalla kuin sylki verta suustaan. Tuijotin häntä hetken lähes kauhistuneena. Leffa pyöri iloisesti Ninan toisella puolella.

Hätkähdin omituista tunnetta. Ninan katse oli kiinnittynyt jonnekin taakseni.

Käännähdin ympäri. Steven nojaili lipastoon ja pyöritteli Ninan paidan kankaanpalaa käsissään.

"Mitä helvettiä sinä teet täällä?" kysyin hiukan epäröiden. Steven virnisti hiukan. Miten helvetissä hän oli päässyt sisään?

"Tulin hakemaan sinut", Steven totesi. Hän taitteli verisen kankaanpalan ja työnsi sen taskuunsa.

"En ole lähdössä mihinkään kanssasi", totesin. Vilkaisin olkani yli Ninaa. Steven astui muutaman askeleen lähemmäs. Nina hengitti raskaasti ja painoi itse terveellä kädellä haavaansa.

"Sinulla ei taida olla muita mahdollisuuksia", Steven kuiskasi sihahtaen.

Minä pudistin päätäni.

”Niin että sinä käyt täällä ensin vähän repimässä ihoa irti ja…” aloitin raivoissani vaikka tiesin varsin hyvin että minua oli vastassa demoni. Jolle häviäisin mennen tullen.

"Älä ole typerys. Sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia kun minä olen vastassasi", Steven murahti kuin olisi lukenut ajatukseni ja oli silmän räpäyksessä aivan edessäni.

"Sääli", hän sanoi venytellen. Hänen sormensa valuivat hiusteni läpi. Hänen nyrkkinsä puristui hiusteni tyveen. Minä älähdin kivusta.

"En suotta viitsi esittää että ansaitsisit mitään erityiskohtelua", Steven ärähti ja vetäisi minut kauemmas Ninasta.

Mulkaisin häntä pahasti. Hän virnisti hiukan ja antoi kasteensa valua kehoani pitkin ennen kuin koppasi minut kevyesti olkapäälleen.

”Hitto et voi olla tosissasi!” kivahdin. Kynsin Stevenin selkää. Ehdin nähdä Ninan epätoivoisen katseen ennen kuin olohuone vaihtui metsään. Steven lähes heitti minut multaiseen maahan. Kampesin ylös järkyttyneenä.

”Jätitkö Ninan sinne vuotamaan?” kysyin kiljaisten. Steven seisoi selkä minuun päin. Saatoin kuulla hänen huokaisevan ärsyyntyneenä. Hän vilkaisi minua olkansa yli.

”Ala tulla”, hän sanoi.

Purin hetken huultani. Mitään mahdollisuutta mihinkään pakoyritykseen ei ollut. Nina oli jäänyt olohuoneen lattialle vuotamaan verta.

”Miten voit olla noin hullu?” kiljahdin. ”Sinä tapat täysin viattomia naisia!”

Steven käännähti katsomaan minua silmät loimuten.

”Taidat puhua Ellasta”, hän totesi ja astui askeleen lähemmäs. Huomasin kuinka hänen oikea jalkansa ontui hiukan. Reiden kohdalla oli housuissa repeämä ja veri oli kuivunut kankaaseen.

”Sinä et tiedä siitä mitään, joten… en halua kuulla sinulta yhtäkään näsäviisastelevaa kommenttia.” Steven tuijotti minua tiukasti hetken. ”Ala tulla”, hän toisti äkäisesti.

Stevenin ääni oli pelottava. Ääni uhkasi repiä kappaleiksi ellen totellut.

Otin varovaisen askeleen eteenpäin. Steven tuntui kyllästyvän odotteluun ja nappasi rautaisella otteella kiinni ranteestani.

”En viitsi toistaa enää uudelleen”, hän sanoi maireasti. Hän nykäisi minut mukaansa. Oloni oli kuin sätkynukella jota riepotellaan eteenpäin. Olin varma ettei Steven edes yrittänyt odottaa minua vaan repi minua perässään epäinhimillistä vauhtia.

Talo, jolle Steven minut johdatti, näytti rauhalliselta, jopa autiolta. Ikkunat olivat pimeänä ja mikäli sisällä oli täysi taistelu käynnissä, siitä ei näkynyt merkkiäkään pihalle asti. Punatiilinen rakennus ei sopinut metsän keskelle. Steven marssi suoraan jykevälle ovelle ja työnsi minut kovakouraisesti sisään.

”Seis!” hän karjahti. Olimme astuneet suoraan taisteluareenalle. Tilanne pysähtyi kuitenkin saman tien. Ethan seisoi hyökkäysasennossa ympärillään kourallinen vampyyrejä. Luke oli juuri iskenyt yhden kuolleena maahan ja vilkuili seuraavaa. Anthonyn tumma hahmo häälyi Luken takana. Pälyilin säikähtäneenä ympärilleni. Luken katse kohdistui minuun. Stevenin käsi puristi kaulallani. Portaita kieri alas epäluonnollisessa asennossa oleva vampyyri. Rick ilmestyi portaiden yläpäähän.

”Steven mitä vittua sinä teet?” Luke ärähti. Hän oli ottamassa askelta lähemmäs meitä, mutta sai saman tien kolme vampyyriä astumaan lähemmäs.

Steven nyökkäsi päätään hiukan taaksepäin ja vampyyrit tuntuivat hiukan hellittävän.

Ethan nousi hiukan inhimillisempään asentoon.

”Onko Nina kunnossa?” hän kysyi. Hänen silmissään välähti niin pelottavasti, etten pystynyt katsomaan häntä.

Steven naurahti hiukan.

Minä purin hiukan huultani. Ethanin ei tarvinnut kysyä uudestaan. Kuulin kuinka hän karjaisi, mutten kääntynyt katsomaan kun hän hyökkäsi lähimmän vampyyrin päälle.

Silmän räpäyksessä hän oli toisen vampyyrin tiukassa otteessa. Ethan hengitti kiivaasti.

”Hän potee pientä veren hukkaa, mutta on muuten kunnossa”, Steven sanoi maireasti. Ethan murisi pelottavasti kiiluva katse Stevenissä.

”Muistatko silloin kun löysit Ellan vai muutamaa sekuntia liian myöhään?” Steven kysyi. Ethanin ilme synkkeni entisestään.

”Jos teet sen uudestaan, vannon”, Ethan aloitti muristen.

Steven naurahti. ”Enpä usko että tällä kertaa ikinä edes pääset tyttösi luo.”

Ethanin rinnasta kumpusi uhkaava matala murina. ”En anna sinun tehdä sitä uudestaan”, Ethan karjaisi. Minä en uskaltanut kunnolla edes hengittää. Tosin Steven ei edes tehnyt sitä muutenkaan helpoksi, vaan kiristi otettaan kaulallani saaden hengitykseni yhä katkonaisemmaksi ja vaikeammaksi. Käteni tarttui automaattisesti Stevenin käteen ja yritin vapauttaa itseni hänen raudanlujasta otteestaan. Luke ei voinut olla huomaamatta sitä. Tiesin silmistäni paistavan pakokauhun kun yritin henkeni kaupalla saada happea.

”Päästä Kathy menemään”, Luke murahti mulkoillen Steveniä pahasti.

”Enpä usko”, Steven naurahti ja tiukensi otettaan entisestään. Kurkustani pääsi korahdus ja haukoin tyhjää. Riuhdoin minkä kerkesin, tuloksetta.

”Ajattelin, että hänestä olisi mukava hiukan leikkiä vampyyrien kanssa. Vai mitä kultsi?” Steven kysyi ja puhui suu lähes kiinni korvassani. Silmissäni alkoi jo sumeta ja liikkeet kävivät hitaammiksi.

Luke murahti vastaukseksi ja hyökkäsi silmänräpäyksessä Steveniä kohti. Steven irrotti otteensa ja tyrkkäsi minut kovakouraisesti seinää päin, ennen kuin painoi yhdellä liikkeellä Luken kiinni lattiaan. Haukoin henkeäni ja yritin täysin voimin pysyä pystyssä huterilla jaloillani. En ehtinyt kaatua kun tunsin kylmien käsien tarttuvan käsivarsiini kuin liian kireät käsiraudat. Hengitykseni kulki raskaasti ja rohisten mutta puristava ote kaulalla oli sentään kadonnut. Ehdin huomata Luken kauhistuneen katseen ennen kuin tunsin uuden kivun kaulallani. Terävä pisto tuntui uppoavan kurkkuuni asti. Tajusin kiljuvani kuin hengen hädässä kun terävät hampaat upposivat syvemmälle. Vihlova kipu säteili kaulasta koko kehooni ja tuntui kuin olisin tulessa. Aivan kuin kärventyisin sisältäpäin.

jatkuu..

A/N : Hyvää aprillipäivää kaikille! Tässä on ollut hiukan kiireitä ja olen niin tyytyväinen kun sain taas vihdoin jatkettua tätä ja avatttua jälleen uuden kuukauden! Tuon Jokaisella pilvellä on kultareuna novellin perään on tullut muutama kysely että milloin se jatkuu, ja totuushan on että se katosi kuin tuhkatuuleen koneeltani eikä varmuuskopioita ollut. Eikä tämä ollut aprillipila. Noh, minäpä siis kirjoitan sitä uudestaan ja julkaisen jatkoa heti kun pystyn. Mutta toivoa ei ole menetetty! Että näin taas tänään.